Navigointi
Navigoinnilla tarkoitetaan suunnistamista merellä. Navigointi sisältää monia asioita. Siihen liittyy mm. reitin suunnittelua, merikorttien tutkimista ja oman paikan selvittämistä eri menetelmillä. Hyväksi navigaattoriksi oppii vain käytännön harjoittelulla, mutta muutamia perusasioita on osattava teoriassa.
Näillä sivuilla kerrotaan perustietoa navigoinnista. Sen lisäksi tietämystää voi syventää esimerkiksi Suomen Navigointiliiton oppikirjoista.
Oppiakseen suunnistamaan merellä täytyy tuntea merellä käytettävät kartat eli merikortit ja niiden karttamerkit. Tulee myös tietää kuinka kartasta mitataan etäisyyksiä ja suuntia. Tärkeätä on tietysti myös osata verrata karttaa ympäröivään merialueeseen - siihen mitä veneestämme näemme.
Nykyäpäivänä merenkulkijan avuksi on kehitetty erilaisia laitteita, joiden avulla oman aluksen paikantaminen onnistuu helposti. GPS-järjestelmä käyttää avaruudessa olevia sateliitteja paikantamiseen. Tutkalla voi "nähdä" pimeässä ja sumussa, ja sillä voi mitata etäisyyksiä ja suuntia. Laitteisiin voi kuitenkin aina tulla vikaa ja ilman perusnavigoinnin taitoja hienoistakaan laitteista ei ole juurikaan apua.
Navigoinnin perustaidot
Merenkulun kartat eli merikortit
Merikartta eli merikortti kertoo veneilijälle paljon hyödyllistä ja välttämätöntä tietoa. Se sisältää tietoja mm. väylistä, vaarallisista kareista, merimerkeistä ja käyntisatamien paikoista.
Merikartan yhteydestä löytyy myös merikarttamerkit selityksineen.
Merimerkit
Kardinaalimerkit
Kardinaalimerkit kertovat veneilijälle missä ilmansuunnassa väylä kulkee merkistä katsottuna. Merkki kertoo siis kummalta puolelta se on ohitettava. Huippumerkkejä käytetään mm. merikorteissa kuvaamaan merkkejä. Kardinaalimerkkejä kuvataan kahdella kolmiolla. Muistisääntönä voi käyttää sitä, että kolmioiden kärjet osoittavat merkin mustaa osaa kohti.
Lateraalimerkit
Lateraalimerkeillä merkataan väylän reunaa. Merikorttiin on merkattu väylän nimelliskulkusuunta, johon kuljettaessa punainen lateraalimerkki osoittaa väylän vasemman rajan ja vihreä sen oikean. Lateraalimerkein viitoitetulla väylällä on siis aina tarkastettava kartasta nimelliskulkusuunta.
Muut viittamerkit
Muita viittamerkkejä on kari-, erikois- ja turvavesimerkit. Karimerkki kertoo nimensä mukaisesti, että merkin kohdalla on kari. Erikoismerkkejä käytetään esim. putkien merkkaamiseen. Turvavesimerkki on väylän keskellä ja kertoo, että sen ympärillä ja kohdalla on riittävästi vettä.
Paikan ilmoittaminen
Paikka voidaan ilmoittaa koordinaatteina tai suuntana ja etäisyytenä jostain tunnetusta paikasta, esimerkiksi 5 mailia etelään Harmajan majakasta.
Suunnan ja etäisyyden mittaaminen
Suunnan ja etäisyyden mittaamista käytetään navigoinnissa mm. paikan määrittämiseen, matkan pituuden selvittämiseen ja reitin määrittämiseen.
Apuna mittaamiseen käytetään harppeja ja suuntakolmioita. Suunnat ilmoitetaan asteina ja etäisyydet merimaileina (1 merimaili = 1,852 km). Merimaili on yhden pituuspiirin minuutin mittainen. Muistisääntönä voi pitää: "Matkan pituus mitataan pituuksina!"
Koordinaatisto
Koordinaattien avulla voidaan jokainen maapallolla oleva paikka määritellä tarkasti periaatteessa vaikka senttimetrin tarkkuudella. Koordinaatistossa paikka ilmoitetaan leveyksinä ja pituuksina.
Päiväntasaaja on nollaleveyspiiri. Sen pohjoispuoleiset leveyspiirit ovat pohjoisia leveyksiä ja vastaavasti sen eteläpuoleiset eteläisiä leveyksiä.
Nollapituuspiiri (=nollameridiaani) kulkee Pohjoisnavalta Etelänavalle Englannin Greenwitchin kautta. Kaikki muutkin pituuspiirit kulkevat Pohjoisnavalta Etelänavalle. Nollapituuspiirin itäpuolella olevat pituuspiirit ovat itäisiä ja länsipuolella olevat läntisiä pituuspiirejä.
Koordinaattipaikka merkitään asteina, minuutteina, ja minuutin kymmenesosina. On sovittu, että ensin ilmoitetaan leveydet ja sitten pituudet.
Esimerkiksi Kulosaaren paikka koordinaatteina olisi suurinpiirtein 60 astetta 10,1 minuuttia pohjoista leveyttä ja 025 astetta 00,7 minuuttia itäistä pituutta.
Päiväntasaajalta Pohjoisnavalle on 90 astetta. Jokainen aste jakautuu kuuteenkymmeneen minuuttiin. Eli päiväntasaajan ja Pohjoisnavan väliin mahtuu 5400 pituusminuuttia.
Koordinaattipaikan mittaaminen
Merikortissa leveydet on merkitty kartan sivuun ja pituudet kartan ylä- ja alalaitaan. Se on helppo muistaa siitä, että pituuspiirit kulkevat pystyssä ylhäältä alas ja leveyspiirit vaakatasossa karttasivun leveydellä sivusta toiseen.
Matka, aika ja nopeus - laskelmat
Veneen kulkema matka, siihen käytetty aika tai nopeus voidaan laskea, jos tietetään kaksi em. arvoista. Jos siis tiedät esim. kulkeneesi nopeudella 10 solmua 2 tuntia, saat kätevästi laskettua, että kulkemasi matka on 20 merimailia.
Muistisääntönä voi käyttää ns. MAN-kolmiota. Peitä kolmiosta haluamasi arvo ja näet kolmiosta heti, mitä tietoja tarvitset laskeaksesi haluamasi arvon. Em. tapauksessa peitetään matka ja huomataan, että se saadaan laskemalla AIKA x NOPEUS.
Matka M
----------- -------
Aika x Nopeus A N
Viimeksi muokannut: Jesse Kivialho 2007-09-21 16:12:12