Pyhä Yrjänä ja lohikäärme
Pyhä Yrjänä syntyi Kappadokiassa Herran vuonna 303. Seitsemäntoistavuotiaana hän pestautui ratsuväen sotilaaksi ja pian hän oli jo tunnettu urheudestaan.
Kerran hän tuli Selem - nimiseen kaupunkiin, jonka lähettyvillä eli ja asusti lohikäärme. Se oli valtavan kokoinen, panssarisuomuinen olento. Lohikäärme oli pakottanut kaupungin väen uhraamaan joka päivä yhden kaupunkilaisen itselleen syötäväksi. Jollei näin tapahtuisi se oli uhannut polttaa koko kaupungin kuolettavalla henkäyksellään.
Kaupunkilaiset arpoivat uhrattavan joka päivä, kun kaupungin kellot olivat lyöneet kaksitoista.
Hurja lohiluikero, jolla on tappavan polttava hengitys - varo sellaisia!!!
Sinä päivänä, kun Pyhä Yrjänä saapui kaupunkiin, oli arpa langennut kuninkaan kauniin tyttären, Cleolindan osalle. Koko kaupunki oli suuren surun vallassa, sillä kaikki pitivät Cleolindasta. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi kuolla. Jotain oli tehtävä!
Hän suuntasi kohti hengenvaarallisen pedon luolaa. Sieltä tulvi ulos mätä haju ja kaikkialla oli vanhoja luita. Paikka oli selkäpiitä karmiva. Harva oli koskaan onnistunut pääsemään lähellekään lohikäärmeen pesää ja vielä harvempi koskaan palannut kertomaan siitä. Heikompihermoiset kuolivat pelkästä kauhusta.
Pyhä Yrjänä lähestyi pelottavaa petoa. Se tuijotti häntä julmilla silmillään. Ohuet savukiemurat nousivat lohikäärmeen sieraimista. Yhtäkkiä se hyökkäsi. Sen valtavat siivet iskivät hurjasti ilmaa. Peto syöksyi tappamaan häiritsijän. Mutta Pyhän Yrjänän urheus oli uskomaton. Lohikäärme hyökkäsi uudelleen ja uudelleen. Yhä uudelleen Pyhän Yrjänän kirkas keihään kärki välähti ilmassa kunnes kaamea, jylisevä karjaisu tärisytti kaupungin taloja. Lohikäärme oli päästänyt viimeisen äänensä. Viimein se makasi maassa kuolleena.
Pyhä Yrjänä oli juuri sellainen kuin partiolaisen tulisi olla. Vaikka häntä uhkasi valtava vaara tai vaikeus, hän ei rynnännyt pakoon häntä koipien välissä. Vaikka hän oli huonosti aseistautunut lohikäärmettä vastaan - hänellähän oli vain keihäs, hän pyrki silti tekemään kaikkensa kaupungin pelastamiseksi.
Viimeksi muokannut: Jesse Kivialho 2007-09-26 18:14:51